Petri Lappalainen on teatterin ammattilainen, jonka erityisalaa on visuaalinen ja fyysinen teatteri. Lappalainen valmistui teatteri-ilmaisun ohjaajaksi 2008 Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulusta. Hän on monipuolisesti työskennellyt niin opettajana, ohjaajana, näyttelijänä kuin käsikirjoittajanakin. Erityinen kiinnostus hänellä on naamioteatteriin, sanattomaan ilmaisuun, tanssiin sekä Aasian esittävien taiteiden perinteisiin. Lappalaista inspiroi elämässä kaikki marginaalinen ja kätketty mikä jää arjessa huomaamatta. Samoin inhimillisesti suuret kokemukset joita ei pysty sanoilla selittämään, vaan joita pystyy lähestymään eritoten taiteen keinoin.

VARJOTEATTERI

Lappalainen on kehittänyt modernia varjoteatteria ja tekee niin varjoteatteriesityksiä kuin järjestää alan opetusta lapsille ja aikuisille. Hän on myös opiskellut varjoteatteria Italiassa ja Saksassa. Hän oli 2016 perustamassa Suomen varjoteatteriyhdistystä joka pyrkii lisäämään varjoteatterin tarjontaa Suomessa. Oletko kiinnostunut varjoteatterista, sen opiskelusta tai esityksistä?

Vapaa-aikansa Lappalainen käyttää hikoillen joogamatolla tai tanssisalissa. Myös rytmimusiikki - erityisesti samba - on lähellä Petrin elämää. Rakkaus kahvilakulttuuria kohtaan on myös synnyttänyt uuden Cafes of Tampere -blogin, joka löytyy niin Instagramista kuin Facebookista.